![]() (Pinkojan Kane- Foolproof Light In The Light) S. 5.11.2022 Tötterö,pentueen ainoa tervu jäi kotiin ilahduttamaan sekä emäänsä että emänemäänsä. Vilkas, iloinen, avoin ja helppo pentu, jolla riittää energiaa vielä kun muut väsyvät. |
![]() (Ullhedens Pharos- Foolproof Fun to Run) S. 07.11.2015 Koira, jolla riittää energiaa vaikka kahdelle. Neljä jalkaa ilmassa on tämän koiran motto. Energinen, vilkas mutta onneksi myös erittäin miellyttämisenhaluinen. Jälkikoirana periksiantamaton ja sitkeä, agilityssä taitava suorittaja joka kuuntelee ohjeita. Kaikki tekeminen on superkivaa! |
![]() (Fon de Clair Tellus- Foolproof Daydream) S. 29.11.2009 k.11.4.2023 Mimmi jäi kotiin ihan vahingossa, mutta täytyy sanoa ettei yhtään kaduta :) Temperamenttinen ja taistelutahtoinen pikku hirviö, jolla tahtoo ajoittain mopo keulia. Päälajina jälki, mutta muitakin lajeja kokeillaan. |
![]() (Toni von Lichtental- Mahagonny´s Xotic) S. 03.06.1987 k. 9/2001 Velmu oli ensimmäinen tervuerenini, ja täytti kaikki odotukset joita ensimmäistä palveluskoiraa hankkiva voi asettaa. Kolmen palveluskoirien suomenmestaruuden lisäksi Velmu voitti myös pelastuskoirien suomenmestaruuden vuosina 92 ja 93. Yhteinen taival päättyi 14 vuoden kuluttua, mutta muistot elävät. |
![]() (Cartoon du Perigord Vert- Khastina) S. 29.9.1988 Nikita tuli taloon reilun vuoden kuluttua Velmun jälkeen täyttämään narttukoiran paikkaa. Valitettavasti Nikitan paukkuarkuus esti harrastamisen pk-lajeissa, ja aiheutti muitakin ongelmia. Jouduin luopumaan koirasta parin vuoden kuluttua. |
![]() (Mulky van de Hoge Laer-Mahagonny´s Xotic) S.11.11.89, k. 9/2005 Inkkaria ei uskoisi Velmun pikkusiskoksi - sillä ei ollut aikomustakaan miellyttää tässä maailmassa ketään muuta kuin itseään. Suuri persoonallisuus, jonka poistuminen joukostamme sai aikaan suuren tyhjiön. Inkkaria saamme kiittää Foolproof N-pentueesta, josta iloksemme kotiin jäi Nonstop. |
![]() (Jaras van de Hoge Laer- Mustanaamion Inter-Cooler) S. 1.12.1991 k. 5/2006 Falco sai emältään loistavat eväät, sillä on vaikea kuvitella koiraa joka osaisi yhtä voimakkaasti sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Valtava saalisvietti yhdistettynä rajattomaan toimintatarmoon ja pidättyväisyyteen vieraita kohtaan ei ehkä ole paras mahdollinen yhdistelmä, mutta toisaalta ei juuri ollut sitä asiaa mihin tätä koiraa ei olisi voinut pyytää. Loistava palveluskoira mutta ei aina niin helppo kotikoira. |
![]() (Fakaiser´s Ajax de Acteur-Nadia du Bois du Tot) S.29.11.2000, k. 1/2004 Repe oli Norjan tuonti joka eleli luonamme kotikoirana. Komea kaveri, mutta valitettavasti sairastui jo vuoden ikäisenä Addisonin tautiin ja poistui perheestämme tammikuussa 2004. |
![]() (Emir du Clan des Toison´s Dór- Sudenpesän Dixie) S. 07.05.1998, k 2.6.2014 Vikke on varmaankin lukenut sudenpentujen käsikirjaa - aina valmis toimintaan mutta kysyy kohteliaasti lupaa kaikelle tekemiselle ja asettaa aina ohjaajan mielipiteen etusijalle. Partiopoika joka nauttii suunnattomasti kun tehdään YHDESSÄ. Pitkän hyvän elämän jälkeen tuli lopulta luopumisen aika kesällä 2014 -hyvää matkaa maailman parhalle kisakaverille. |
![]() (Akeron of Sundown Dancers- Foolproof Windfall) S. 06.04.2002 k.1/2019 Harpo on perheemme ilopilleri, koira joka haluaa piristää kaikkia. Hymyilemisen lisäksi bravuureihin kuuluu nuoleminen, joka on todella tehokasta. Kisakoiraksi Harpo on liian pehmeä, mutta on löytänyt paikkansa lapsi- ja koira -kisojen tähtenä... |
![]() (Foolproof Pickwick- Workaholic Chilipepper) S. 13.01.2005 k.4/2020 Ykä on parannettu painos isästään Vikestä - sama miellyttämisen halu ja into tehdä töitä, mutta ei aivan niin pehmeä ja herkkä. Täytyy tosin todeta että mikään älyn jättiläinen Ykä ei ole - tai sitten se ajatteleminen ei vain ole niin tärkeää... |
![]() (Durante Ragamuffin- Foolproof Uranium) S. 11.03.2008 k.1/2020 Eetu, Edu Kettunen. PK-koiraa olisi tarkoitus saada aikaiseksi, saa nähdä miten onnistuu:) Eetun tapa oppia on hieman erikoinen... Putkiaivon mielestä asioiden tulee olla yksiselitteisiä, ja mielellään pysyviä. Päälajina on tällä hetkellä haku, joka sopii ylisosiaaliselle koiralle erinomaisesti! |
![]() (Negura Heathen-Aajana Play Misty) S.05.01.97 k 7/2012 Kennyn tehtävä on olla se pieni ja suloinen joka käpertyy syliisi rankan työpäivän jälkeen! |